Hyte lautakunta

Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnan kokousta 22.10.24 Tuusulan, Kirkonkylän koulu- ja
päiväkotikampuksella
- Alkuun tutustuttiin aivan huikeisiin, nyt syksyllä käyttöön otettuihin tiloihin. Jälleen hieno osoitus
toimivista, nykyaikaisista tiloista, joiden alkusuunnittelu alkoi jo vuosia sitten. Väliin mahtuivat
myös väistötilat muutaman vuoden Tuuskodon kupeessa, mutta nyt tilat ovat tässä. Uusien tilojen
saaminen tähän pisteeseen vaatii päättäjiltä niin valtuustoissa kuin lautakunnissa vahvaa
sitoutumista yhteiseen päämäärään. Kyllä, tätä ei aikaan saada yhden valtuustokauden aikana.
Luottamustehtävissä toimiminen edellyttääkin visionääriä, tulevaisuuden näkijää ja vahvaa
sitoutumista päätöksiin. Jo edellisellä valtuustokaudella tehtiin päätös terveistä sisäilma tiloista, ja
sitä kohti on menty.
-

- Kokouksen alkuun yhteinen infotilaisuus sivistyksen lautakuntien kanssa, koskien yhdenvertaisuus
suunnitelmaa ja turvallisen tilan periaatteita. Tärkeitä asiakirjoja, joista on hyvä olla kaikkia
koskevat ohjeet ja toimintamallit.
- Iltaan myös taloutta sekä Äitienpäiväkunniamerkkien hakemus päätöstä Tasavallan presidentin
kansliaan vuodelle 2024.

Terveiset toi Ulla Palomäki